sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hyötyliikunnan iloja

Sitä pitää välillä tehdä jotain hyödyllistäkin, muuallakin kuin salilla. Tänään kannoin puut pannuhuoneeseen. Ja kyllähän se ihan kivasti tuntuu, kun kantelee puita käsivarsilla. 
Hyötyliikuntahan on juuri sitä, ettei veren tarvitse maistua suussa tai hien virrata vuolaasti, vaan jo työmatkojen kävely, pyöräily tai portaiden nouseminen ylös hissin sijaan käy hyötyliikunnasta. Matalan syketason liikunta pitää rasva-aineenvaihdunnan käynnissä ja se ei siis aina edes tunnu siltä että jotain tapahtuisi kehossa, mutta kyllä siellä tapahtuu. 
Hyötyliikkukaa siis mahdollisimman paljon, jos ette muutoin ehdi liikkumaan vapaa-aikananne.


HP


lauantai 1. helmikuuta 2014

Viikonloppu

Perjantaina pitkästä aikaa pääsin ulos. Edellisestä käynnistäni onkin monta kuukautta. Hyvän ystiksen kanssa mentiin kaupungille syömään ja kahville tai kuumalle kaakaolle. Kamera jäi kotio joten kuvia ette saa tai näe :). Kyllä se vain näin äiti ihmisenä tuo väsy tulee silmään hyvissä ajoin ja tarkoituksemme ei ollutkaan mennä viihteelle. Tavoitteena oli olla siellä niin kauan, että kotiin tulessa ainakin lapset olisivat jo nukkumassa. No miten meidän kävi, aikamme istuimme, mutta kello 22 lähdimme jo kotio. Ehkä enskerralla jaksetaan pitempään tai sitten ei :). Mutta kivaa oli ja tälle päivää aamu sali tehtynä. Kyllä tuolla liikunnalla ja sportilla saa niin hyvän fiiliksen itselle. Ja vaikka joskus tuntuis ettei jaksa lähteä niin joka kerta olo on niin voimautunut. 
Mukavaa viikonloppua kaikille!

HP